Yritykset, joille työskentelemme, ovat meille paitsi asiakkaita myös yhteistyökumppaneita sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Keskitymme tarjoamaan neuvontaa vakuutussektorin kontekstissa tarkastelemalla asiakkaan nykyisiä olosuhteita ja tavoitteita toimialalla. 

DLA Piperin vakuutustoiminto on alan suurimpia ja vahvimpia. Siihen kuuluu yli 300 lakimiestä, jotka palvelevat vakuutusalaa maailmanlaajuisesti. 

Tarjoamme kattavia vakuutusalan palveluja ja annamme neuvontaa esimerkiksi liiketoimiin, sääntelyyn, kaupallisten riita-asioiden ratkaisemiseen, korvausvaateisiin, kilpailulainsäädäntöön, uudelleenjärjestelyihin ja hätäsuunnitelmiin liittyen. 

Edustamme sekä startup-yrityksiä että vakiintuneita monikansallisia henkivakuutusyhtiöitä ja muita (jälleen)vakuutuksia tarjoavia yhtiöitä, Lloyd-yhtiöitä, välittäjiä, pankkeja, pääoman tarjoajia (mukaan lukien vipurahastot, yksityiset pääomarahastot ja riskipääomarahastot), sääntelyviranomaisia ja muita vakuutusalalla toimivia tahoja. 

DLA ymmärtää vakuutusalan liiketoimintaa sekä vakuutussektoriin kohdistuvia lainsäädännöllisiä kysymyksiä. Monet lakimiehistämme ovat työskennelleet aiemmin liiketoiminnan johtotehtävissä, yritysten sisäisinä neuvonantajina, pankkiireina tai johdon neuvonantajina vakuutusalalla toimivissa yrityksissä. Meillä on sekä lainsäädännöllistä osaamista että toimialakohtaista asiantuntemusta, joten voimme toteuttaa asiakkaillemme käytännöllisiä ja kustannustehokkaita ratkaisuja. Vahva kansainvälinen lakimiesverkostomme tarjoaa asiantuntemusta nopeasti ja koordinoitua yhteistyötä eri toimialueilla ja lainkäyttöalueilla. 

Tuemme lakimiestemme työskentelyä suoraan asiakkaille, sillä uskomme sen syventävän henkilöstömme toimialaosaamista. Uskomme, että perusteellinen tuntemus kunkin asiakkaan liiketoiminnasta auttaa meitä tarjoamaan toivottuja tuloksia, olipa kyse organisoinnista, neuvottelemisesta tai kauppojen solmimisesta, monimutkaisten kattavuuteen tai kaupallisiin seikkoihin liittyvien riita-asioiden sovittelusta tai sääntelyn noudattamiseen liittyvien kysymysten ratkaisemisesta.

Global Leaders